Fish ‘n’ Chips
Jo jonkin aikaa sitten kokeilin, miten tuo Lontoossa aikoinaan maistelemani ja ihastelemani ruoka tulisi kotioloissa. Koko idea lähti itse asiassa siitä, että pakastelokeroon oli jäänyt edelliseltä viikolta paketti seitifileitä ja sille piti keksiä jotain, joten otin sen jääkaappiin sulamaan edellisenä iltana. Kuvaa en muistanut ottaa, mutta tämä resepti on kummitellut mielessäni niin, että pitää varmaankin taas kohta tehdä sitä.
Olen viime aikoina tehnyt paljon ruokia, jotka voisi laittaa tänne, mutta kuvannut vain pari annosta. Pitänee purkaa kameraa ja laittaa tänne myös kuvattomia reseptejä. ;)
Kahden hengen reiluhkoon annokseen tarvitset:
400 g seitifilettä (myös turska käy) pakasteena
2 kananmunaa
1-2 dl vehnäjauhoja
1-2 dl korppujauhoja
mausteeksi suolaa, sitruunapippuria, ehkä vähän chiliä
paistamiseen öljyä ja nokare voita
perunoita syöjien mukaan
rypsiöljyä
suolaa ja ripaus chiliä
purkki kermaviiliä
hieman sitruunamehua
suolaa, sitruunapippuria, tilliä
Kuori perunat ja pilko ne tikuiksi (läpimitaltaan noin sentin). Laita tikut muovipussiin, lorauta sekaan pari ruokalusikallista öljyä ja mausteet. Ravistele pussissa öljyt ja mausteet tasaisesti perunoille ja levitä perunat sitten uunipellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa 225-250 asteessa kunnes perunat ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä, noin parikymmentä minuuttia.
Sulata kalat esimerkiksi jääkaapissa yön yli. Jaa fileet niin, että kalapaloja on neljä. Laita omiin kulhoihinsa kananmunat (joiden rakenne on vatkattu rikki), jauhot ja korppujauhot, sekoita mausteet jauhoihin haarukalla.
Leivitä kalat seuraavasti: pyörittele ne ensin jauhoissa, sitten kananmunassa, uudestaa jauhoissa, taas kananmunassa ja sitten korppujauhoissa. Paista öljyssä (saa olla reilusti) levyn ollessa vitosella, kunnes kalat ovat saaneet kauniin värin.
Kastike valmistuu helposti: sotke kermaviilin joukkoon sitruunamehu ja mausteet, sekoittele tasaiseksi. Jos sitruuna on hedelmänä, voit viipaloida lopun tarjolle kalan kanssa.


