Porkkanakakku

17 Feb 2007
Päätin perjantai-illan ratoksi leipoa porkkanakakun. Reseptejä vain löytyi montaa erilaista, ja lisäksi päänvaivaa tuotti standardikokoa isompi, halkaisijaltaan 26 cm oleva kakkuvuokamme. Yleensä kun kakut tuppaavat jäämään tosi mataliksi tuossa.
 
En kuitenkaan voinut reseptiä ennen kokeilematta lähteä suinpäin hirveästi kasvattamaan sitä, joten löydettyäni hyvän pohjareseptin nostin aineiden määrän vain n. 1,25-kertaiseksi. Lisäksi kuorruttelle oli erilaisia muunnoksia, siitäkin tein oman sovellukseni käyttäen pohjana kahta eri reseptiä. Täytyy sanoa, että tämä sovellus toimi täydellisesti; kakusta tuli juuri vuuan reunojen korkuinen, paistoaikaa lisäämällä ja asteita hieman laskemalla se kypsyi aivan täydelliseksi, ja kuorrutetta tuli tarpeeksi, muttei liikaa. :D
 
Kuva on hieman huono; oma annokseni katosi parempiin suihin melkein ääntä nopeammin ja kakkuvuualle en keksinyt kovin hyvää taustaa, joten kuva on nyt hölmösti leikattu.
 
 
Tarvitset:
 
kakku:
5 porkkanaa
5 munaa
n. 4 dl sokeria
n. 4 dl jauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
0,5 tl suolaa
hieman vajaa 2 dl voita
 
kuorrute:
50 g voita (huoneenlämpöisenä)
200 g tuorejuustoa
1-2 rkl sitruunamehua
1,5 dl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria
päälle hasselpähkinäruohetta
 
(Huom! Jos käytät 24cm:n tai pienempää kakkuvuokaa, taikinaan tulee 4 porkkanaa, 4 munaa, 3 dl sokeria ja saman verran jauhoja, 1,5 tl leivinjauhetta ja 1,5 dl rasvaa, muuten ainesten määrä sama. Pienempää kakkua paistetaan 190-asteisessa uunissa 45 min.)
 
Kuori ja raasta porkkanat. Sulata rasva (voit myös käyttää saman verran öljyä) ja jätä se huoneenlämpöön kuorrutusta varten. Vaahdota sokeri ja kananmunat ja sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten raaste, kuivat aineet ja rasva vaahdon sekaan. Voitele (ja korppujauhota) kakkuvuoka ja kaada taikina siihen. Paista kakkua uunissa n. 180 asteessa hieman vajaa tunti.
 
Kumoa kakku (tai kuten itse tein, irrottelin ruokaveitsen avulla kakun reunoilta ja otin vain vuuan reunat irti) ja anna jäähtyä vajaan puoli tuntia. Tee sitten kuorrute: vatkaa voi ja tuorejuusto sähkövatkaimella sekaisin. Lisää hieman sitruunamehua ja sitten hiljalleen tomusokeria ja vanilliinisokeria vatkaten välillä aineita sekaisin. Sitruunamehua voi lisäillä hieman, kunnes seos on tasaista ja helposti levittyvää, ei kuitenkaan liian löysää!
 
Levitä kuorrute kakun päälle, tähän paras väline on silikoninen kaavin. Kuorrutteen ei tarvitse olla aivan tasaisesti, enkä ainakaan itse saanut sitä sellaiseksi yrityksistä huolimatta. :D Kruunaa kakku ripottelemalla päälle hasselpähkinärouhetta ja laita leikkaamisen helpottamiseksi vielä hetkeksi jääkaappiin.

4 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://asanhatusta.blogsome.com/2007/02/17/porkkanakakku/trackback/

  1. Haastoin sinut kertomaan blogissasi 6 omituisuutta itsessäsi.;) Pakko ei ole haastetta ottaa vastaan…

    Comment by Kmsu — 26 Feb 2007 @ 12:15:52

  2. Näyttää hyvältä! On pitkään pitänyt tehdä porkkanakakkua, mutta enpä ole vielä ehtinyt tehdä sitä;)

    Comment by Sansku — 12 Apr 2007 @ 20:45:18

  3. Tästä tuli niiiin hyvää :) Kiitos!

    Comment by Tammikuu — 10 Apr 2008 @ 10:41:48

  4. täydellinen ohje, kiitos :)

    Comment by typy — 04 Jun 2008 @ 09:56:44

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Viewfinder Design