Broilerinkoipia perunoiden ja fetatikkujen kera

15 Feb 2007
Minun oli tehnyt jo pitkään mieli broilerinkoipia. Mies taas ei niistä kauheasti välitä, koska syömisessä on niin iso työ ja yhdestä koivesta kuulemma tulee vain vihaiseksi. Tänään päätimme kuitenkin syödä niitä perunoiden kera, ja laitoimmekin ruokaa tupla-annoksen. Lisäksi ennen kuin ehdin edes aloittaa ruuanlaittoa, sain idean kokeilla fetatikkujen tekoa. Kastikkeen meillä korvasi yrttituorejuusto, jonka tilalla olisi voinut olla esimerkiksi Creme Bonjour Cuisinea.
 
Ja ei meillä yleensä näin usein syödä kanaa, nyt vaan on useampi kunnon ruoka ollut broilerista. ;)
 
Huom! Broileria ja perunaa tulee sitten kunnon annos, eli yhdelle tai kahdelle pieniruokaiselle kannattaa puolittaa ainekset. Fetatikkuja (tai -puikkoja) tulee 8 aika paksua. 
 
(klikkaa kuva isommaksi)
 
Tarvitset:
 
6 kpl broilerin koipireisiä (maustamattomia)
1,5 kg uuniperunoita (niitä valtavia punakuorisia violetissa pussissa)
(pieni loraus öljyä)
 
n. 200 g pala fetajuustoa (Patros on sopivaa, pääasia että feta on kiinteää)
n. 1 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl korppujauhoja
2 munaa
oliiviöljyä paistamiseen 
 
mausteita (perunoihin ja kanoihin suolaa ja pippuria, fetatikkuihin chilijauhetta, pippuria, grillimaustetta)
 
dippaukseen tuorejuustoa, n. 50g/syöjä
 
 
Kuori perunat ja pilko ne melko isoiksi paloiksi pellille leivinpaperin päälle. Voit laittaa hieman öljyä, mutta mielestäni kanoista tuleva rasva on aivan riittävästi (vanhasta tottumuksesta kun ensin lorautin, onneksi aika vähän, öljyä, ennen kuin aloin miettiä asiaa). Ripottele päälle suolaa ja pippuria tai esim. valkosipulipippuriseosta. asettele koivet pellille tasaisesti ja laita niidenkin päälle suolaa ja esim. sitruunapippuria. Itse tykkään syödä paahtuneet osat nahasta, joten jos et välitä nahasta, voit hieroa mausteet nahan ja lihan väliin myös.
 
Laita pelti uuniin, n. 200-210 astetta ja tunti.
 
kun paistoaikaa on jäljellä 15-20 minuuttia, tee fetatikut. Leikkaa fetajuustosta kahdeksan pitkulaista palaa. Laita pannu kuumenemaan ja laita sille öljy - sitä saa olla melko runsaasti. Ota esille kolme murokulhoa tai syvää lautasta ja jaa jauhot, korppujauhot ja nopeasti vatkattu muna niihin. Mausteet lisätään jauhojen joukkoon ja sekoitellaan haarukalla.
 
Paneroi fetat: pyörittele pala ensin jauhoissa, sitten kananmunassa, taas jauhoissa, taas kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Sitten kuumaan öljyyn (pannu oli vitosella koko paiston ajan) ja kääntele, kunnes puikot ovat pinnalta kauniin ruskeita.
 
Itse löysin kaupasta pöytäänsopivat rasiat Euro Shopperin yrttituorejuustoa, joten ostin kaksi niitä. Tuorejuusto kannattaa ottaa jääkaapista lämpenemään ennen kuin alkaa tehdä fetatikkuja, tai sitten sitä voi notkistaa esim. sekoittamalla siihen hieman ruokakermaa. Tai sitten voi käyttää apuna pikkulusikkaa: kasaa harukkaan esim. kanaa ja perunaa ja päälle puoli lusikallista tuorejuustoa. Nami! :) 

2 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://asanhatusta.blogsome.com/2007/02/15/broilerinkoipia-perunoiden-ja-fetatikkujen-kera/trackback/

  1. Löysin tänne nyt ensimmäistä kertaa ja heti ajattelin poimia täältä tuon fetatikkujen ohjeen. Olen ollut ihan tuskissani täällä, kun ei kait periaatteessa saisi syödä fetaa ja muita sellaisia juustoja (pari kertaa olen kylläkin sortunut, mutta koittanut varmistella, että ne on sallitunlaisia)..

    Varmaankin elän fetalla ja halloumilla muutaman kuukauden, kun pääsen tästä mahasta “eroon”.. ;)

    Comment by Ank — 22 Apr 2007 @ 17:34:04

  2. Namskis, näitä fetajuttuja pitääkin kokeilla!!

    Comment by kyökkipiika kati — 06 Apr 2008 @ 18:32:23

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Viewfinder Design