Tonnikalamakaronilaatikko

13 Feb 2007
Tänään oli kolahtanut postiluukusta Myllyn Parhaan reseptikansio, ja selailin sitä puolisilmällä miettiessäni päivän ruokaa. Silmiin osui sitten resepti, josta tuli mieleen tätini tekemä tonnikalamakaronilaatikko. Päätin tehdä ensimmäistä kertaa sitä. Ja hyväähän siitä tuli!
 
 
 
Tarvitset:
 
n. 350 g kiharaa spagettia (tai makaronia tai mielestäsi pastaa)
2 prk tonnikalaa vedessä
1 sipuli
paistorasvaa
2 rkl vehnäjauhoja
n. 5 dl maitoa
mausteita (suolaa, pippuria, tilli on ehdoton, chilijauhetta)
n. 150 g juustoraastetta
 
Laita pastavesi kiehumaan ja tee sitten valkokastike. Kuumenna kastikekattila liedellä. Laita kastikekattilan pohjalle voita tai margariinia ja sulata, lisää sitten venhäjauhot ja paistele hieman, älä kuitenkaan käristä. Aika pian voit lisätä pari desilitraa vettä ja laittaa levyn neloselle. Vispaile kastiketta etten se paakkuunnu ja lisää samalla maitoa. Kun kastike kiehuu jälleen, laita 1-2tl suolaa ja hieman pippuria.
 
Lisää pasta kattilaan, kun vesi kiehuu. Itse pätkin kiharan spagetin pariin, kolmeen osaan.
 
Silppua sipuli valmiiksi kastikkeen poristessa hiljalleen. Voit lisäillä kastikkeeseen maitoa, jos se tuntuu liian paksulta. Kun kastike näyttää ja tuntuu sopivalta, nosta se pois levyltä ja vaihda sen tilalle paistinpannu kääntäen samalla levyn taas kutoselle. Kuullota sipulit voissa tai öljyssä ja lisää tonnikalat, sekoittele ja mausta suolalla, pippurilla, chilillä ja kuivatulla tillillä. Laita sitten hieman vettä pannulle ja ota levy pois päältä, anna hautua, kunnes pasta on kypsää.
 
Valuta valmis pasta ja kaada takaisin kattilaan. Sekoita siihen tonnikalasipuliseos ja valkokastike, itse käytin tässä apuna puuhaarukkaa ja -lastaa. Kun ainekset ovat sekaisin, kaada seos uunivuokaan ja laita juustoraaste päälle (tai höylää päälle tarpeeksi juustoa, kuten eräskin lahoaivoinen kokki, joka ei muistanut raastetta kaupasta :P).
 
Paista uunissa, 225-250 astetta, kunnes juusto saa kauniin värin (noin 10-20 minuuttia)

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://asanhatusta.blogsome.com/2007/02/13/tonnikalamakaronilaatikko/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Viewfinder Design