Lauantai-illan “pikaruoka”
Viikonloppuisin on ollut tapana herkutella, kun on aikaa vääntää leivonnaisia, vähän spesiaalimpaa ruokaa ja jälkiruokaakin. Itse asiassa tänäänkin piti laittaa jälkiruokaa, mutta Linux Ubuntun kanssa säätäessä unohdin enkä sitten enää ruuan valmistuttua alkanut tehdä sitä. Saatte siis reseptin ja kuvia siitä huomenna. ;)
Tänään oli ruokalistalla siis itsetehtyjä kananuggetteja, lohkoperunoita sekä parsakaalia ja miniporkkanoita kermaviilikastikkeen kera. Tästä tulee noin kolme reilua annosta:

Tarvitset:
7-9 suurehkoa perunaa
ruokaöljyä (rypsiöljy on IMO parasta tähän)
mausteita (suolaa, valkosipulijauhetta, pippuriseosta, chiliä)
broilerin rintafileepihvejä (kolmen kappaleen paketti, ja mielellään maustamattomia, meidän kaupassa ei enää perjantai-iltana niitä ollut joten pesin hunajamarinoiduista vastaavista marinadin pois)
n. 1 dl venhäjauhoja
n. 1 dl korppujauhoja (en koskaan mittaa, vaan laitan "sopivasti")
1 kananmuna
mausteita (samat kuin edellisessä)
paistamiseen rasvaa
1 prk kermaviiliä
suolaa, sitruunapippuria, chiliä (lisäksi myös ketsuppi, sitruuna, tilli, yrttimausteet jne käyvät)
1 pss (200g) babyporkkanoita pakkasesta
1 pss (200g) parsakaalia pakkasesta
Laita uuni kuumenemaan noin 225 asteeseen. Kuori perunat (rohkea tai laiska voi jättää kuorimattakin, kunhan muistaa pestä hyvin) ja leikkaa ne tuollaisiksi parin, kolmen sentin lohkoiksi. Laita lohkot isohkoon pakastepussiin (5 litraa on oikein hyvä) tai vastaavaan, lorota päälle öljyä jonkin verran (ihan reilusti) ja ripottele mausteet päälle. Sulje sitten pussin suu toisella kädellä ja ravistele kaikki sekaisin. Kaada koko komeus pussista uunipellille leivinpaperin päälle ja tyrkkää uuniin. Joku puolisen tuntia lienee tuon kokoisille perunoille hyvä aika, meillä nuo pääsi hieman ylikypsymään.
Kun perunat ovat uunissa, voi siirtyä broilerin kimppuun. Ota esille kolme syvää lautasta tai vastaavaa kippoa, laita yhteen kananmuna ja vispaa sen rakenne rikki. Toiseen laita vehnäjauhoja ja mausteita ja sekoita ne. Kolmanteen astiaan sitten korppujauhoja. Jauhojen määrässä on hyvä muistaa, että reilussa määrässä on hyvä pyöritellä paloja. Leikkaa broilerinfileet neljään suunnilleen yhtä suureen osaan ja pyöritä jokainen ensin vehnäjauho-mausteseoksessa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista pannulla (levy ensin täysillä, sitten 5:lla), rasvan kanssa ei tarvitse säästellä, kunnes leivitetty kuori on saanut väriä ja rapeutunut. Laita nämä nuggetit sitten uunivuokaan (voit peittää foliolla), nosta perunapelti uunissa ylätasolle ja laita uunivuoka ritilän päälle. Kun perunat ovat kypsiä, ovat kanatkin, eivätkä ne pahemmin kuivu leivittämisen ansiosta.
Pakastekasvikset keitin nopeasti kevyesti suolatussa vedessä; senkun heitän pussista kiehuvaan veteen ja kun vesi kiehuu jälleen, niin joku 3-5min ja ovat valmiita. Kastikekin valmistuu helposti, se kun avaa purkin, lisää mausteita, sekoittelee hyvin ja maistelee välillä. :)

Jes, löysinpäs herkkuruoan täksi illaksi! Mietin jo pääni puhki, mitä herkkuja tekisin, ja tästähän se vastaus löytyikin. Kiitos vinkistä ja ohjeesta.
Sopiiko muuten, että lisään blogisi oman blogini linkkilistalle?
Comment by -M- — 17 Feb 2007 @ 09:57:56
Yritin laittaa tähän kommenttia jo viikonloppuna, mutta eipä ole näemmä tullut perille… Mutta kiitos paljon vinkistä nugetteihin, oli tosi hyviä!
Comment by -M- — 19 Feb 2007 @ 21:15:13
Tässä on oletuksena moderoitu kommentointi eli mun tarvii käydä aina hyväksymässä kommentit… ottaisin sen pois jos osaisin kun ei aina huomaa käydä katsomassa.
Mutta siis, saa linkittää. :) Ja hyvä että maistui!
Comment by asarum — 22 Feb 2007 @ 21:30:42