Porkkanateeleipiä ja suklaapaloja
Aloitan tämän blogin parilla muokatulla reseptillä. Useinkaan en tykkää tehdä ruokaa suoraan reseptin mukaan (poislukien tietysti kakkupohjat yms.), ja lähes kaikista resepteistä löytyy hieman muokattavaa.
Teeleipien alkuperäinen ohje löytyy Mummo Ankan Keittokirjasta, jonka sain juuri kotikotoa. (Siitä tosin puuttuu lopusta noin 20 sivua. :|) Suurensin reseptiä hieman ja jätin kaurahiutaleet pois (sillä meillä on vain ruishiutaleita ja niistä ei tullut kovin hyviä teeleipiä). Tässä siis oma versioni:
Teeleipiin tarvitaan:
n. 7,5dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
reilu 4 tl leivinjauhetta
3 porkkanaa
n. 75 g leivontarasvaa sulatettuna (tai 0,75-0,8 dl juoksevaa rasvaa)
3dl maitoa
Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola jaa lisää sitten raaste, rasva ja maito. Sekoita tasaiseksi.
Muotoile taikinasta noin reilun kämmenen kokoisia sentin, parin paksuisia leipäsiä pellille. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Teeleivät tarjottiin meillä runsaiden täytteiden kera:

(Voita, juustoa, kalkkunaleikkelettä, salaattia, kurkkua, tomaattia ja paprikaa.)
Jälkiruokana, tai iltakahvin kera, oli sitten mokkapaloista versioimaani suklaapalaa. Olisi tosin kannattanut laittaa tämä herkku jääkaappiin ennen tarjoilua, sillä suklaa on edelleen sulaa. :D

Pohjan ohjeen löysin Myllyn Parhaan sivuilta, täytteen sovelsin itse.
Tarvitset:
Pohja:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
4,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa
1,5 dl juoksevaa rasvaa
Täyte:
500 g leivontasuklaata (itse käytin Fazerin "Bak & Dessert" -suklaata, jota saa 250 gramman levyissä, meillä oli levy tummaa ja levy vaaleaa suklaata)
kookoshiutaleita
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri jauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen maidon ja rasvan kanssa taikinaan. Kaada taikina syvälle pellille leivinpaperin päälle ja kypsellä 200 asteessa n. 15 minuuttia.
Kun pohja on valmis, sulata suklaa. Helpoimmin se käy mikronkestävässä astiassa: paloittelin suklaan tarpeeksi isoon astiaan ja työnsin mikroon. Reilu minuutti n. 30 sekunnin osissa joiden välillä sekoittelin. Levitä sitten suklaa pohjan päälle ja ripottele päälle kookoshiutaleita niin paljon kuin tykkäät.
Jos ei pidä kookoshiutaleista, ne voinee korvata nonparelleilla tai mariannerakeella tai valkosuklaarouheella tai jättää kokonaan pois.

Ai siullakin on tällainen! Tervetuloa vastavierailulle. ;)
Tässä kommenttilaatikossa on muuten vähän hankalaa kirjoittaa mustalla mustalle…
Comment by Marilele — 04 Feb 2007 @ 13:51:22
Kiitoksia, blogisi menee kirjanmerkkeihin asap. :)
Joo, näköjään huolimattomuusvirhe tullut CSS:ää säätäessä, nyt pitäis olla helpompaa kirjottaa. :D
Comment by asarum — 04 Feb 2007 @ 23:02:36